Entä erityisherkkyys?

Moni tunnistaa itsessään piirteitä, joita on totuttu kutsumaan erityisherkkyydeksi. Erityisherkkyyden käsite on peräisin Elaine N. Aronin tietokirjojen suomennoksista (alkuperäiskäsite highly sensitive person, HSP). Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, moniulotteista aistien ja tunteiden herkkyyttä. Sille on tunnusomaista herkkyys sisäisille ärsykkeille (kuten esimerkiksi emotionaaliset reaktiot) sekä ulkoisille ärsykkeille (kuten esimerkiksi melu tai vastaavat häiritsevät aistiärsykkeet). 

Aronin mukaan noin 15-20% väestöstä on erityisen herkkiä. Pluessin ym. (2018) ja Lionettin ym. (2018) tutkimusten mukaan jopa 30% tutkimukseen osallistuneista koehenkilöistä tulkittiin herkimpien ryhmään kuuluvaksi, ja 30% tulkittiin matalasti herkiksi. Loput 40% tulkittiin sijoittuvan keskivaiheille.

Herkkyyttä on kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa kuvailtu jopa lajikohtaiseksi selviytymisstrategiaksi, joka auttaa mahdollisten uhkien havaitsemisessa sekä on avuksi lajitovereista huolehtimisessa. Tämän ominaisuuden todetaan kuitenkin olevan hyödyllinen ainoastaan silloin, kun nimenomaan vähemmistö lajin yksilöistä on erityisen herkkiä - mikäli kaikki olisivat samanlaisia, ei tästä ominaisuudesta olisi vastaavaa hyötyä.

Erityisherkkyyden tunnistaminen on auttanut monia sanoittamaan omia kokemuksiaan ja tarvittaessa löytämään vertaistukea. On kuitenkin mahdollista, että erityisherkkyyden käsite voi joskus antaa herkkyydestä liian stereotyyppisen kuvan ja kaventaa ymmärrystä herkkyyden monimuotoisuudesta. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja yksilöllinen, vaikka kokemisen tavoista löytyisi samankaltaisia piirteitä. Myös "erityis"-etuliite saattaa olla ongelmallinen siksi, koska sanavalintana se voi rajata herkkyyden joksikin normista poikkeavaksi. 

Tutkimuksessani en kuitenkaan sitoutunut tietynlaiseen, yksittäiseen määritelmään herkkyydestä. Siksi käytän mieluiten sanavalintoja herkkyys, inhimillinen herkkyys tai yksilöllinen herkkyys - ne eivät lähtökohtaisesti sulje ketään ulkopuolelle, vaan kutsuvat tarkastelemaan herkkyyttä osana ihmisyyttä. Tämä ei kuitenkaan poissulje ajatusta siitä, että olemme synnynnäisesti moninaisia herkkyydeltämme.

Herkkyys tutkimuksissa

Kansainvälisellä tutkimuskentällä herkkyyttä käsitellään varsin monimuotoisesti eri käsittein ja useiden tutkijoiden toimesta. Popularisoidussa tietokirjallisuudessa ja puhekielessä herkkyydestä saatetaan puhua (ja puhutaankin) aivan eri sanoin, kuin mitä tieteellisissä tutkimusteksteissä käytettävät käsitteet ovat. Esimerkiksi edellä mainitun Aronin tutkimusteksteistä löytyy sensory-processing sensitivity (SPS), joka voidaan suomentaa aistitiedon käsittelyn herkkyydeksi). Herkkyys ympäristölle (environmental sensitivity) kokoaa alleen useita teoreettisia viitekehyksiä. Sen alta löytyy mm. mainittu aistitiedon käsittelyn herkkyys (ks. kuvio 1).

Herkkyyteen liittyvä kotimainen tutkimus on toistaiseksi ollut huomattavan vähäistä; esimerkiksi oma väitöstutkimukseni on vasta toinen aihetta käsittelevä väitöskirja Suomessa. Tästä johtuen myös tieteellinen käsitteistö on vakiintumatonta. Tutkimuksenteon myötä ilmeni tarve laajentaa ymmärrystä herkkyydestä myös "yleisinhimillisenä" ominaisuutena. Tällöin se kattaa ihmisenä olemisen ulottuvuuksia, kuten esimerkiksi haavoittuvuutta, myötätuntoa, vastavuoroisuutta ja empatiakykyä. Käytän tästä ilmaisua inhimillinen herkkyys. Ajatukseni herkkyydestä yleisenä, inhimillisenä ominaisuutena ei kuitenkaan poista yksilöllisten herkkyyserojen olemassaoloa.  

Miten yksilön herkkyys ilmenee?

Tutkimuksessani tarkastelin herkkyyden kokemuksia ilman, että osallistujien herkkyyttä oli määritelty, mitattu tai rajattu. Osallistujien näkemys heidän omasta herkkyydestään perustui näin ollen itsemäärittelyyn. Herkkyydellä tarkoitan yksilöllistä ja luontaista ihmisen ominaisuutta, jolla voi olla monenlaisia ulottuvuuksia tai muotoja. Tutkimusaineistossani herkkyys liittyi seuraaviin:

• voimakkaisiin ja vivahteikkaisiin aisti- ja tunnekokemuksiin; taipumukseen kokea
  voimakkaasti asioita ja tilanteita
• aisti- ja tunnekokemusten tuottamaan keholliseen reagointiin
• asioiden, tilanteiden ja tapahtumien syvälliseen prosessointiin omassa ajattelussa

Herkkyyteen voidaan liittää paljon myönteisiä ominaisuuksia ja vahvuuksia, esimerkiksi myötätuntoisuus, empatia, emotionaalisuus, luovuus ja kyky tutkia asioita sekä aistia ympäristön vivahteita. Herkkyys onkin koettu vahvuudeksi erityisesti kohtaamisissa, vuorovaikutuksessa ja toisten huomioonottamisessa. Kääntöpuolena on kuormittuminen liiallisista sosiaalisista tilanteista ja ympäristön aistiärsykkeistä sekä se, että herkkyyttä ja sen ilmaisemista ei välttämättä ymmärretä esimerkiksi työelämän toimintaympäristöissä. Tällöin omia tarpeita voi tuntua haastavalta tuoda esille. 

Aiempi herkkyyden tutkimus on perinteisesti painottunut psykologiseen näkökulmaan. Omassa tutkimuksessani olen tarkastellut herkkyyttä laajempana ilmiönä – en ainoastaan yksilön piirteenä, vaan myös suhteessa ympäristöön, yhteiskuntaan ja rakenteisiin. Tutkimukseni osoittaa, että herkkyys jää usein näkymättömäksi, tulee ohitetuksi tai väärinymmärretyksi – erityisesti yhteiskunnassa, jossa arvostetaan tehokkuutta, suorittamista ja jopa kovuutta. 

Herkkyyden tunnistaminen ja ymmärtäminen on erittäin tärkeää: kun opit ymmärtämään herkkyyttä, voit paremmin tunnistaa omat tarpeesi, vahvuutesi ja rajasi. Se voi avata tilaa ymmärtäväisemmälle suhteelle itseäsi kohtaan sekä antaa voimaa muokata olosuhteita suotuisammiksi - sekä itsellesi että toisille.

Herkkyys ei ole ainoastaan yksilön ominaisuus – kyse on myös siitä, miten se ymmärretään sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa. On olennaista, että tietoisuus yksilöllisistä herkkyyseroista laajenee osaksi ymmärrystä moninaisuudesta. Tällöin herkkyyttä ja herkkien ihmisten tarpeita voidaan entistä paremmin tukea esimerkiksi oppilaitoksissa ja työyhteisöissä. 

Herkkyys on inhimillinen voimavara, joka voi avata uusia näkökulmia hyvinvointiin, osallisuuteen ja kestävään elämään.